Tunnekirjoja – moninaiset tunteet ovat tärkeitä

Normaalin ihmisen tunnekirjo on laaja. Tunteet heittelevät päivänkin aikana moneen suuntaan, sillä koemme jopa yhden päivän aikana monia tunteisiin vaikuttavia asioita.

Laajasta tunnekirjostaan huolimatta moni on oppinut peittelemään tunteitaan. Jostain syystä kulttuurissamme ja yhteisöissämme vallitsee outo ajatus siitä, ettei esimerkiksi voi olla hyvä auktoriteetti, mikäli ”antautuu tunteiden vietäväksi”.

Sen sijaan mennään täysin toiseen ääripäähän. Eihän hyvä johtaja näytä tunteitaan, eikä tietenkään hyvä työntekijä näytä tunteitaan. Myöskään hyvä äiti ei näytä tunteitaan, itke tai suutu lastensa edessä – vain yksin vessassa on parkuminen on sallittua.

Joko voisimme normalisoida tunteet?

Joko olisimme valmiita päästämään näistä elähtäneistä ajatuksista ja asenteista irti?

Tunteiden sivuuttamisen sijaan, voisimme oppia näyttämään tunteemme, sanoittamaan tunteemme, käsittelemään tunteemme ja ennen kaikkea – hyväksymään tunteemme. Ne ovat osa meitä, eivät vihollisiamme.

Mutta kuinka voimme oppia olemaan sinut tunnekirjomme kanssa, jos emme koskaan kohtaan niitä? Jos emme koskaan opettele sitä, kuinka tunteita voi näyttää ja käsitellä turvallisesti työpaikalla tai kotona?

Tunteet kuuluvat osana inhimillistä elämää, eivätkä ne tee meistä huonompia. Ei ole häpeä kokea häpeää. Et ole huono ihminen, jos koet surua, vihaa, epäoikeudenmukaisuttaa. Olet silloin normaali. Täysin normaali ihminen, joka kokee monenlaisia tunteita joka päiväisessä arjessa. Sen sijaan mielestäni hyvä tunteiden käsittelytaito ja sietokyky tekee meistä parempia.

Tällöin osaamme olla myötätuntoisempia niin itseämme kuin muita kohtaan.

Mitä olisimme ilman tunteita?

Jos emme kokisi tunteita, miten tietäisimme, mihin suuntaan menisimme? Mistä tietäisimme, onko jokin asia itsellemme hyvä vai huono? Miten tunnistaisimme oikean ja väärän, jos tunteemme eivät olisi sitä meille kertomassa?

Ymmärrän, että monet suhtautuvat esimerkiksi vihaan ja ahdistukseen, häpeään ja suruun ehkäpä jopa hieman pelolla. On oikeastaan aika pelottavaa antaa vihan tulla esiin, kuunnella mitä se meille kertoo ja  ennen kaikkea kestää seuraukset siitä, mitä valintoja se saa meidät tekemään. Mutta uskon, että kun kuuntelet mitä tunne sinulle sanoo, se kertoo jotain olennaista. Oletko valmis kuulemaan sen? 

Tehtävänä kirjoittaa kirja tunteille

Sain eräällä kurssilla tehtäväksi kirjoittaa kirjan omalle tunteelle, jota minun on vaikea käsitellä. Kirjoittaa siitä, mitä minä haluaisin juuri tuolle tunteelle sanoa. Epävarmuuden tunteelle haluaisin kertoa, kuinka ilkeä se on. Se saa minut kyseenalaistamaan itseni. Se lamaannuttaa, estää tekemästä, näännyttää nostamalla esiin myös pelkoa. Pelkoa tulevasta, pelkoa häpeästä. Pelkoa siitä, että en tunnekaan itseäni ja etten tiedä mitä itse haluan. Pelkoa siitä, että erehdyn ja ettei paluuta sen jälkeen ole. Vaikka milloinpa meillä olisi paluuta, opimme ja muutumme jokaisen kokemuksen jälkeen, joka meillä elämässämme on. Emme pääse koskaan takaisin vanhaan, edelliseen päivään, tuttuun ja turvalliseen. Jokainen uusi päivä on tuntematon, uusi mahdollisuus onnistua tai epäonnistua. Epävarmuudelta haluaisin kysyä, onko epäonnistumista oikeasti olemassa, vai uskotteleeko epävarmuus vain näin. Jos kysyisin asiaa optimistisuudelta, se vastaisi, että jokainen kokemus on oppikokemus, ei koskaan epäonnistuminen.

Mikäli jokin tunne on sinulle vaikea käsitellä tai kohdata, suosittelen kirjan tai kirjeen kirjoittamista sille. Se voi opettaa täysin uusia asioita tunteesta ja nostaa esiin näkökulmia, joita ei ollut tunteeseen aikaisemmin liittänyt. Harjoitus on hyvä askel kohti oman tunnekirjon haltuunottamista ja hyväksymisestä. Mille tunteelle sinä haluaisit kirjoittaa kirjan tai kirjeen?

>> Lue myös: Ihanat ”negatiiviset” tunteet

>> Lue myös: Hyvä paha kateus – miksi olet kateellinen?