Ilo

Kiitollisuus

Ystäväni on jaksanut muistuttaa minua vuosien varrella kiitollisuuden merkityksestä. Tämä on tarpeen erityisesti silloin, kun tuntuu, ettei mikään ole hyvin, eikä mistään tule mitään. Itse menen herkästi tuskastuneeseen tilaan, jossa tuntuu, että koko ajan pitäisi kehittyä, aloittaa jotain uutta ja puskea eteenpäin. Mutta ei. Varsinkin silloin, kun tuskastuttaa, ahdistaa, tuntee olonsa levottomaksi tai on muuten vain huono päivä, pitäisi osata pysähtyä. Pysähtyä miettimään sitä hyvää, mitä elämässä on. 

Olen suhtautunut erilaisiin kiitollisuusharjoituksiin vuosien varrella erittäin skeptisesti – ei kai sitä nyt voi hyviä juttuja pohtia. Mutta nyt olen huomannut, että pieni kiitollisuuden hetki päivässä tai edes silloin tällöin todellakin nostaa mielialaa. Kiitollisuus nousee mieleeni usein kun on hyvä päivä, ja silloin on helppoa olla kiitollinen asioista, joita itsellä on. Erityisen tärkeä kiitollisuus olisi kuitenkin muistaa päivinä, jolloin kaikki turhauttaa ja tuntuu, ettei mistään tule mitään.

Erityisen mielenkiintoista on kirjoittaa kiitollisuuden asioita ylös ja lukea niitä jälkikäteen. Viimeksi kirjoittaessani olen ollut kiitollinen lapsista ja perheestä sekä muista läheisistä. Olen ollut kiitollinen luonnosta, sen puhtaudesta ja rauhoittavasta vaikutuksesta. Olen ollut kiitollinen siitä, että olen löytänyt muutaman kivan harrastuksen, jotka tuovat merkityksellistä sisältöä elämääni juuri nyt.

Näistä asioista olen kyllä kiitollinen edelleen, sitä ei voi kieltää. Lisäksi olen kiitollinen lisääntyneestä valosta, mikä tuntuu tuoneen lisäenergiaa. Kiitollisuusharjoituksen paras puoli näin suorittamiseen taipuvaiselle henkilölle on, ettei oikeita ja vääriä vastauksia ole. Voit olla kiitollinen niin isoista tai niin pienistä asioista kuin vain sillä hetkellä tuntuu.

Mikäli kaipaat ohjattuja kiitollisuusharjoitteita, niitä löytyy onneksi helposti googlettamalla. Yleisimpiä harjoitteita lienevät kiitollisuuspäiväkirja ja kiitollisuuspurkki, joissa kirjataan ylös asioita, joista olet kiitollinen päivittäin. Lisäksi on olemassa monia ihania YouTube-videoita ohjattuun kiitollisuushetkeen. Harjoitteet ovat mielestäni erittäin helppoja ja niitä voi helposti myös soveltaa omien aikataulujen, tarpeiden ja tunnetilojen mukaan.

Esimerkiksi Askel terveyteen -sivustolta löydät ohjeet kiitollisuuspurkin tekemiseen.

Pohdittavaksi

Mistä sie olet kiitollinen tänään?

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.