Ilo

Jaksa yrittää – ja yrittää

Onko siulla tapana kirjoittaa itsellesi tsemppilauseita? Jos ei, niin suosittelen aloittamaan. Oman kokemukseni mukaan ne muistuttavat tärkeistä asioista ja arvoista – ne voi laittaa jääkaapin oveen tai kaivaa esiin erityisesti epätoivon ja ahdistuksen hetkillä. Syksyllä omaan post-it-lappuuni kirjoitin sanat ”kokeile, kokeile, kokeile”. Tällöin tuntui, ettei mikään tunnu onnistuvan eikä mikään ole merkityksellistä, ja jostain syystä tämä lause kuitenkin tsemppasi jaksamaan. 

Ajatukseeni sain vahvistusta kuunnellessani Pekka Hämäläisen teosta Rohkeuden voima, jossa havainnollistettiin asiaa vertauksella ”Heitä sata siementä, niin osa niistä itää.” Onkin useimmiten kokeiltava useaa asiaa, ennenkuin se ”oma” kolahtaa kohdalle. Jos haluat löytää uuden ystävän, on tavattava useita ihmisiä – ja harva ostaa myöskään ensimmäistä vastaantulevaa myynnissä olevaa autoa tai kotia. Jos haluaa jotain, on Hämäläisen sanoin ”suostuttava verkon heittoon, vaikkei aina saisi kalaa”. Kaikista epäonnistumisista ja turhista yrityksistä huolimatta on siis vain jaksettava yrittää – vielä kerran.

Tärkeintä onkin liikkeelle lähteminen. Onko uusi harrastus se mikä mullistaa elämäsi – sen tiedät kokeilemalla. Löytyykö uusia ystäviä uudelta kurssilta – sen tietää vain sinne menemällä. Hämäläinen puhuu teoksessaan tietystä ”omavastuuosuudesta”. Kokeileminen ja yrittäminen on meidän omavastuuosuutemme. Mikään ei tule valmiina, vaan meidän on annettava myös oma panoksemme – on lähdettävä liikkeelle, vaalittava siementä ja tarjottava sille myös hoivaa ja lämpöä. Kukaan ei voi tehdä sitä työtä puolestamme vaan onni on siltä osin omissa käsissämme. 

Ehkäpä sadas kerta toden sanoo? Tai ehkä jo kymmenes? Olen useita kertoja ollut alamaissa sen vuoksi, kun useampikaan yritys ei ole tuonut vastausta. Ne eivät ole johtaneet mihinkään – tai ainakin siltä aluksi on tuntunut. Kuitenkin jotain yritys opettaa jotakin, ne alkavat ohjaamaan pikku hiljaa oikeaan suuntaan. Joku kerta on opettanut, ettei tämä todellakaan ole sitä mitä haluan ja joku toinen, että tämän tyylinen asia voisi olla sitä mitä haluan, vaikken vieläkään löytänyt sitä oikeaa. Etsiminen voi olla – ja onkin – usein turhauttavaa, mutta en koe, että luovuttaminen olisi vaihtoehto. Mikäli uuvuttaa, on hyvä välillä pitää voimavarojen kerryttämistaukoa, jotta sen jälkeen jaksaa taas yrittää – ja yrittää. Sillä vain siten voimme saada elämäämme muutosta, jotain uutta, jotain mitä etsimme ja toivomme.

Jatketaan siis yrittämistä, etsimistä ja kokeilemista, kunnes löydämme sen mitä etsimme. 

Pohdittavaksi:
  • Mikä tsemppilause voisi tuoda siulle voimaa huonoihin päiviin?
Lähdeteos:
Pekka Hämäläinen: Rohkeuden voima. Saga Edmond, 2021 (kuunneltu äänikirjana). 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.