Itsensä kehittäminen

Omaehtoisuuden tarve

Havahdutko joskus siihen tunteeseen, että kaikki haluavat sinulta jotain? Siihen, että elät muiden vaatimusten, ehdotusten ja pyyntöjen mukaan? On huolehdittava omista lapsista, kenties myös omista vanhemmista tai isovanhemmista, on työkiireet tai työnhaku, kodin huollot ja pihatyöt, naapuririidat, lääkärikäynnit, ystävien ehdotukset ja ongelmat. Välillä kaikkea on vain liikaa ja sisällä alkaa kasvaa epämääräisiä ahdistuksen ja ärtymyksen tunteita.

Itsellä tämä aiheuttaa suuren tarpeen vain huutaa MINÄ. Haluaisin hyppiä tasajalkaa kuin uhmaikäinen ja huutaa, että mikäkin olen olemassa ja minäkin tahdon tehdä juuri niinkuin MINÄ haluan. Mietin eräänä päivänä, onko kolmenkympin kriisi uusi uhmaikä – kunnes törmäsin termiin ”omaehtoisuuden tarve” Anu Iisakkilan teoksessa ”Menolippu mielenrauhaan – kuusi avainta henkiseen hyvinvointiin”. Tähän termiin törmääminen oli itselleni suuri oivalluksen hetki, tuntemuksilleni ja ärtyneeseen epämääräiseen olotilaani on järkevä selitys!

Iisakkila esittelee teoksessaan DRAMMA -mallin, joka on lyhenne kuudesta psykologisesta ydintarpeesta: irrottautuminen, rentoutuminen, omaehtoisuus, merkityksellisyys, taidonhallinta ja yhteenkuuluvuus. Iisakkilan mukaan tiede osoittaa, että kun nämä ydintarpeemme täyttyvät, elämme hyvinvoivaa, terveyttä edistävää elämää.

Omaehtoisuus on siis yksi erityisen olennainen osa hyvinvointiamme. Iisakkilan mukaan omaehtoisuus määritellään tilaksi, jossa pystymme itse valitsemaan monista mahdollisuuksista kuinka toimimme sekä toimimaan itse valitsemiemme päämäärien ja arvojen mukaisesti. Kun tunnemme, että saamme valita itse, emme koe olevamme nii stressaantuneita. Jos taas koemme, että itsemääräämisoikeuttamme rajoitetaan, stressin määrä lisääntyy.

Itselläni omaehtoisuuden tarve jää selkeästi täyttymässä elämäntilanteissa, joissa koen, että kaikki haluavat minulta jotakin. Mukavatkin asiat alkavat tuntumaan velvollisuuksilta ja tuntuu, että elää ulkopuolisten vaatimusten mukaista elämää. Pyyntöjen ristitulessa tuntuu, ettei edes ehdi miettiä, miten itse haluaisi aikansa käyttää ja vain lipuu päivästä toiseen eteenpäin eläen muiden arvojen mukaista elämää.

Miten omaehtoisuuden tarpeeseen voi vastata?

Joinakin ajanjaksoina kaikkien vaatimusten keskellä omaehtoisuuden tarpeeseen voi olla haastavampi tarttua. Helpoiten Iisakkilan mukaan omaehtoisuuden tarve täyttyy erilaisten itse valittujen aktiviteettien, kuten harrastusten myötä, sillä yleensä vapaa-ajalla vaikutusmahdollisuudet omaan toimintaa ovat suuremmat. Mikäli elämäntilanne on sellainen, että on paljon kiinni muissa (esim. pienten lasten vanhemmat tai sairastelu), olisi tärkeää tehdä edes pieniä asioita, joissa omaehtoisuuden tarve täyttyy.

Tärkeää onkin pysähtyä ja kääntää katseemme itseemme ja niihin asioihin, joihin voimme vaikuttaa. Kaikilla ei ole mahdollisuutta ottaa omaa aikaa lähteäkseen harrastuksiin, mutta Iisakkilan mukaan voimme aina vaikuttaa vähintään kolmeen asiaan: asenteeseemme, reagointitapaamme ja intentioomme. Pakko myöntää, että sanat ”asenne ratkaisee” saavat itsessäni aikaa lievää ärsytystä, mutta kyllä, voimme itse valita, kuinka asioihin asennoidumme.

Omista reagointitavoistamme sain itse hyvän muistutuksen eräältä ammattilaiselta, joka kysyi minulta, onko kaikkeen aina reagoitava murehtimalla ja ahdistumalla – mikä on itselleni ollut luontainen tapa ottaa uudet asiat ja muutokset vastaan. Ja tosiaan, voisihan asioihin suhtautua myös vaikka uteliaasti tai innokkaasti, nähdä mahdollisuuksia mahdottomuuksien sijasta. Intentiolla puolestaan Iisakkilan mukaan tarkoitetaan tarkoitusta, pyrkimystä tai tavoitteellisuutta. Se mihin keskitymme ja panostamme kasvaa. Ratkaisuun keskittyessä se myös todennäköisesti löytyy.

Omaehtoisuudessa ytimessä on kuitenkin Iisakkilan mukaan itsetuntemus – kuka olen ja mitä haluan? Mitkä ovat ne omat arvoni, joiden mukaan haluan elää? Vain näimme elää itsemme näköistä elämää ja täyttää omaehtoisuuden tarvetta. Tunnistan helposti tilanteita, joissa äitinä olen se, joka jää jalkoihin – joustaa aina – sillä eihän minulle nyt ole niin väliä. Sitten herää ärtymys siitä, että voisiko joku huomoida minutkin. Vaikka todellisuudessa se kuitenkin olen minä, joka voi tehdä asialle jotain.

On itse pohdittava mitä itse haluaa ja mikä on omien arvojen mukaista toimintaa. Iisakkila muistuttaa kuitenkin siitä, ettei yksin tarvitse jäädä. Välillä vaikeissa tilanteissa omaa tilannetta voi olla vaikea hahmottaa, joten sitä voi olla hyvä peilata vaikkapa ystävän kanssa.

Vuosien varrella olen kuitenkin oppinut, että tarvitsemme kaikki aikaa, jolloin ei tarvitse olla kenellekään mitään. Aikaa, jolloin ei ole yhtään velvollisuutta hoidettavana tai vastuullamme ketään toista. Aikaa, jolloin saamme itse päättää tekemisistämme ja tehdä juuri niinkuin itse haluamme.

Pohdittavaksi
  • Mikä on sinulle tärkeää? Minkä tekemisestä nautit?
  • Mihin aikasi kuluu, omien vain muiden arvojen mukaiseen toimintaan?
  • Tunnistatko omaehtoisuuden tarvetta itsessäsi ja pystytkö täyttämään sen?
Lähdeteos:
Anu Iisakkila: Menolippu mielenrauhaan – kuusi avainta henkiseen hyvinvointiin. Otava, 2021.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.